RAW-kuvankäsittelyn työnkulku kamerasta lopputulokseen
Eli, perusohje siitä, miten originaali RAW-kuva kehitetään lopputulokseen asti Lightroomissa ja Photoshopissa.
1. Siirretään kuva koneelle Lightroomin kirjastoon
Kuvan siirtäminen sinänsä ei ole ihmeellinen temppu, mutta jo tässä vaiheessa voi käyttää hyväkseen Lightroomin hyviä ominaisuuksia. Näistä olennaisimmat ovat:
A. avainsanojen lisääminen
Kyse on siis kaikille siirrettäville kuville yhteisistä avainsanoista. Työnkulun kannalta tämä ei kovin merkittävä ole, mutta helpottaa osaltaan myöhemmin tehtävää avainsanojen sijoittamista.
B. Kehitysasetusten linkittäminen kuviin
Tämä on sitten jo merkittävästi olennaisempi. Lightoomissa on kohtalaisen yksinkertaista tallentaa lukemattomia erilaisia kehitysasetuksia (Develop settings) ja mikä tahansa näistä voidaan liittää kuvaan jos koneelle siirtämisen yhteydessä. Mitää pitkälle vietyjä kehitysasetuksia ei kannattane käyttää, mutta esimerkiksi kameran profiilin liittäminen tai joku perus skarppaus kuvaan on näppärä hoitaa samantyyppisiin kuviin kerralla.
C. DNG -formaattiin konvertointi
DNG on varmaankin parhaita asioita mitä RAW-kuvaamiselle on tapahtunut digitaalisen kuvan keksimisen jälkeen. DNG mahdollistaa RAW-kuvan säätämisen ja erilaisen metatiedon lisäämisen (kuten avainsanat) originaalia tuhoamatta. Kaiken hyvän lisäksi tiedosto pitää sisällään kaiken siihen liitetyn tiedon eikä erillisä sidecar -tiedostoja (xmp) tarvita lainkaan.
2. Kuvien muokkaaminen Lightroomissa
Periaatteessa hyvä kuva ei muuta sitten tarvitsekaan. Käytännössä kuitenkin lähes jokainen kuva vaatii viimeistelyynsä vielä Photoshop -käsitttelyn. Joka tapauksessa hyvä järjestys Lightroom -kehittämiseen voisi olla esim:
-- AVAINSANOJEN LISÄÄMINEN KUVAAN !! ---
--- Ennen mitään muokkausta ---
1. Camera Calibration
2. Brightness
3. Recovery / Fill light
4. Contrast
5. Temp / Tint (Valkotasapainon säätö)
6. Clarity / Vibrance / Saturation
7. Crop
8. Tämän jälkeen vasta kaikki radikaalimpi värien säätäminen.
Seuraavaksi sitten muokkaukset. Nämä voi tietty tehdä myös Photoshopissa, mutta omasta mielestäni niiden tekeminen mahdollisimman pitkälle Lightroomissa suoraan DNG -tiedostoon ei ole ollenkaan huono vaihtoehto.
1. Spot removal - eli roskat pois kuvasta
2. Punasilmien poisto
3.Adjustment Brush, eli muutetaan kuvan kehitysominaisuuksia vapaasti valittavalla / maalattavalla alueella. Erittäin näppärä esim. ihon värien tai pinnan säätämiseen.
4. Graduated Filter
3. Photoshop -vaihe
Siinä vaiheessa kun kuva on jo pitkälle kehitetty Lightroomin puolella, voi olla vielä tarpeelista käväistä Photoshopissa tekemessä jotain pientä - tai suurempaakin. Anyhow, omasta mielestäni homma toimii parhaiten niin, että käytetään apuna Photoshopin Smart Object -ominaisuutta.
Eli, Lightroomin säätöjen ja veivausten jälkeen valitaan kuva LIghtroomin kirjaston puolelta (Näppäinkomento "G") ja päävalikosta "Photo > Edit In >Open As Smart Object in Photoshop..." (löytyy myös kuvan kohdalta hiiren oikeanpuoleisella napilla). Tämä avaa kuvan Photoshop CS3 / CS4 versioon omaksi tasokseen.
Parasta tässä on se, että tuplaklikkaamalla Photoshopissa tason ikonia pääsee kuvaa muokkaamaan vielä tarvittaessa Photoshopin Camera RAW:ssa. Vähintäänkin siellä voi tehdä RAW-terävöityksen.
--clip---- sitten seuraa Photoshoppausta enemmän tai vähemmän ----/clip----
Ja kun kaikki muutokset on Photoshopissa tehty, niin kuvan tallentaminen täysin normaalisti Omppu-S (File>Save) komennolla lisää Photoshop -version kuvasta originaali DNG-kuvan rinnalle Lightroomin kirjastoon - avainsanoineen kaikkineen.
4. Valmiin kuvan toimittaminen eteenpäin
Tietysti kun kuva on valmis, se pitää joskus vielä toimittaa perillekin ja ehkä mukavammassa / kevyemmässä muodossa kuin PSD tai DNG.
1. Photoshopista - jos kuva on vielä sielä muokattavana - voi helposti toteuttaa kuvasta kevyemmän kopioversion "Save For Web & Devices" -toiminnolla.
2. Lightroomissa homma onnistuu Export -toiminnolla
... Ja sitten homma on paketissa.



